sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Syksyn sisustushaaveita

Omatunto soimaa, kun niin harvoin käyn tänne kirjoittelemassa mitään. Arki vaa on nyt niin hektistä, koittakaa ymmärtää. Meidän koti näyttää edelleenkin tismalleen samalta. Kaikki tavarat ovat pysyneet omilla paikoillaan, eikä sisustus ole muuttunut suuntaan taikka toiseen. Saamaton ja väsynyt bloggaaja kiittää ja kuittaa!

Mutta haaveita kyllä riittää. Osa on minun omia haaveita, osa meidän yhteisiä. Osa halvempia ja osa kalliimpia haaveita. Se puolestaan, milloin niitä aletaan toteuttaamaan on toinen juttu. Meillä ei tällä hetkellä ole kiire mihinkään. Ollaan päätetty, että nautitaan työnteosta ja tavallisesta arjesta. Tätä arkea osaa arvostaa ihan eri tavalla, kun on kolme vuotta eletty reissuelämää ja oltu viikot erillään. Nyt arjesta nauttii täydestä sydämestä, kun sen saa jakaa toisen kanssa. :)

Tonttihaaveet elävät edelleen. Ollaan käyty taas katselemassa paria tonttia. Yhteen tonttiin olemme ihastuneet täysin ja siellä olemmekin rampanneet jo useampaan kertaan ja miettineet tarkkaan, että olisiko siinä meidän unelmien tontti. Meidän tarkoitus olisi löytää sellainen tontti, jossa siiten viihdytään pitkään, joten tontin tulee olla siis TÄYDELLINEN!

Toinen suurempi haave on uusi auto. Tai no käytetty auto siis, mutta meille uusi. Mulla hajosi alkuviikosta auto ja siihen on tulossa isompi remontti. Autolla on kuitenkin ajettu reilut 450 000 km, ja olemme ajatelleet, että olisi hyvä saada tilalle vähemmän ajettu auto. Minulle, kun noita työmatkakilometrejä tulee päivittäin 80 km. Talosta täytyy löytyä auto, jolla tuota matkaa pystyy kulkemaan. Mallia emme ole sen enempää miettineet. Tärkeintä olisi, että auto olisi vähän ajettu, huollettu hyvin ja muutenkin kunnossa. Farmari ja dieseli ehdottomasti pitää olla pitkien matkojen ja koiran vuoksi. Olemme pääsääntöisesti katselleetvolkkarin passattia, mutta myös golf kelpaisi. Toinen vaihtoehto olisi scoda octavia farmarina... No tähän hankintaan voi vierähtää aikaa, joten ei siitä sen enempää. :)

Pienempiä sisustushaaveita kotiin riittää. Nimittäin olohuoneeseen pitäisi saada sohvan taakse jonkilainen jalkalamppu. Nyt kun illat ovat pimentyneet, ei tahdo nähdä oikein kunnolla tehdä käsitöitä muutaman pikkutuikun valossa. (Mulla on muutenkin näkö huonontunut ja pitäisi käydä näöntarkastuksessa. Milloinkahan sinne ehtisi?!) Tässä kolme minun ehdotonta suosikkiani.
Jieldé Loftin lattiavalaisin on aivan ihana! Kuva finnishdesingshop. 

Le Klintin Caché lattiavalaisin on puolestaan hieman yksinkertaisempi, mutta jotenkin pidän siitä juuri sen vuoksi! Kuva finnishdesignshop. 

Elloksen Markslöjdin Fredrikshamn lattiavalaisin on myös tosi kaunis ja hinnaltaan reilusti edullisempi. Kuva ellos.fi. 


Mikä näistä kolmesta vaihtoehdosta olisi sinun suosikkisi?  :) 

Leppoisaa sunnuntaita!

-Jonna- 



TallennaTallenna

2 kommenttia:

  1. Älä stressaa blogin päivittämisestä, on ihan ymmärrettävää että hiljaisia hetkiä tulee ( syksyn myötä ). Kunhan meikäläiselläkin koulu lähtee kunnolla käyntiin ei varmasti aikaa jää mihinkään ylimääräiseen. Viimeistään siinä vaiheessa kun tulee pimeää eikä ole tarpeeksi valoa kuvaamiseen hiljenee yksi jos toinenkin blogi :D Ja mitä harvemmin päivittää, sitä enemmän minä ainakin lukijana nautin postauksen lukemisesta. Nytkin oli tosi kiva kuulla pitkästä aikaa teidän kuulumisia :)
    Niin ja noista kolmesta lampusta mun suosikki on ehkä tuo keskimmäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kirsi ihanasta tsempistä! Näinhän se on, ettei enää edes viikkoisin pysty paljoa sisustuskuvia ottaan, kun aamusta on hämärää ja iltapäivällä töistä kotiin tullessa on taas hämärää :D

      Poista