torstai 28. heinäkuuta 2016

Olohuoneen tehosteseinä

Nyt olisi olohuoneen tehosteseinä maalattu. Hyvin tarttui maali lastulevyyn, vaikka aluksi sitä epäilimme. Kaiken kaikkiaan maalasimme seinän kolmeen kertaan, ennen kuin valkoinen väri peittyi kokonaan. Pidän kyllä paljon seinän väristä ja ruskea piano tuo mielestäni juuri sopivasti kontrastia. Toki silmällä on hiukan totuttelua noin tummaan seinään, meillä kun on pitkään menty valkoisella linjalla. Mutta vaihtelu virkistää! Seuraava maalausprojekti olisikin eteisaula... :)




Nyt viikonloppuna on blogissa hiljaisempaa, sillä lähdetään J:n kanssa viikonloppureissuun. Saatte sitten kuulla jälkeenpäin ensiviikolla meidän reissusta. Huomenna toivottavasti ehdin vielä hieman päivitellä blogia. :) 

Hei! Kysyisinkin teiltä, että minkälaisia postauksia haluaisitte blogiin? Otan hyvin mielelläni ideoita ja toiveita vastaan. :) 

- Jonna- 

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Arjen pieniä, ihania hetkiä

Helleaalto tuntuu töissä ja kropassa. Olo on väsynyt ja fyysinen työ tuntuu vielä raskaammalta tämmöisillä keleillä. Vilman silmätulehdus huolestuttaa, mutta onneksi geeli on alkanut hyvin vaikuttamaan. Tämmöisen arkisen tiistain keskellä mieltä piristää pienet ilon hetket. Tämä postaus koostuu nyt minun tiistaipäivän piristyksistä. :) 

1. Meidän suhteen yksi suuren suuri plussa on, että meillä J:n kanssa on huumori kohillaan. J jaksaa aina piristää huonoakin päivää ja hän tietää minkälainen huumori minuun iskee. Tänäänkin hän onnistui aivan kympillä, sillä sain kunnon räkänaurut nauraa töissä. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että pyysin häntä ottamaan ruokkiksella kuvan Vilmalle annettavasta silmägeelistä. Tarkoitus oli laittaa kuva sukulaiselleni, joka on eläinlääkäri. Hän halusi tietää mitä Vilmalle oli määrätty silmään. No J päätti hieman pelleillä minun blogi-innostuksella. Oon joskus muutaman kerran saanut kuulla siitä, kuinka innostunut oon ollut kuvailemaan ihan kaikkea. Välillä jopa kyllästymiseen asti. No J päätti näyttää hänen kuvaustaitonsa ja tässä tulos: Ette usko kuinka moneen eri asetelmaan silmägeeli voikaan sopia! :D

2. Ihana yllätys oli, kun nuorin pikkusiskoni ilmaantui meille yökylään. Yhdessä siinä sitten ihasteltiin siskon uutta Guessin laukkua! Ai että, tuommosen kun joskus saisi itsekin. :) 

3. Työpäivän päätteeksi oli rentouttavaa mennä pötköttämään viltin päälle varjoon ja Vilmakin tuli viereen siihen makoilemaan. Paras lepohetki pitkään aikaan! 


4. Sain tänään jotain aikaseksi myös kotona. Ensimmäinen maalikerros on nyt maalattu olohuoneessa ja huomenna jatketaan maalauspuuhia. :) 




- Jonna- 

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Synttäreiden viettoa

Kyllä tämä maanantai on ollut pitkästä aikaa melko raskas maanantai. Töissä oli tosi kuuma (yli 30 °C kasvihuoneen sisällä) ja sen kyllä tuntui myös kropassa. Koko päivän oli heikko olo, vaikka join monta pullollista nestettä. Ei kyllä saisi valittaa näistä ihanista ja aurinkoisista ilmoista...

Töistä tullessa minua odotti toinen huolenaihe. Vilmalla nimittäin punoitti oikea silmä tosi pahasti, eikä siinä muu auttanut, kuin soittaa päivystävälle eläinlääkärille. Onneksi saimme samalle illalle ajan ja Vilmalla tosiaan oli lievä silmätulehdus, johon se sai silmägeeliä. Ilta siellä vierähtikin ja seinän maalaus siirtyi jälleen tuonnemmaksi. 

Mutta kyllä tämmöisen maanantain jaksaa, kun on mukava viikonloppu takana. Ilmat olivat mitä parhaimmat! Aurinko paistoi koko viikonlopun ja oli lämmintä! Lauantai vierähti mökillä perheen kanssa ja sunnuntaina vietettiin J:n synttäreitä täällä meillä kotona. Tarjottavaksi tein herkullista mustikkapiirakkaa, jonka ohjeen löysin VillaH:n blogista ja lisäksi tein minipizzoja sekä liha-, että kasvisversioina. Nopeaa ja helppoa tarjottavaa. Sopii minulle! :D 

Oli ihanaa saada ystäviä ja J:n vanhemmat kylään. Ilta vierähti nopeasti ja kerkesimmepä käydä aamupäivästä lounaalla J:n mummun luona. Täytyy sanoa, että täydellinen viikonloppu! Näitä lisää kiitos! :) 









Nautitaan nyt helteestä ja auringosta! :) 

-Jonna- 


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Lisää sisustushaaveita

Pitkästä aikaan ajattelin tehdä postauksen tämänhetkisistä sisustushaaveistani. Vaikka haaveita on mielin määrin, en ole muistanut niitä jakaa teidän kanssanne. Joten tässäpä tulee sisustushaaveita oikein rytinällä. Osa haaveista on pienempiä (toteutettavissa olevia) haaveita ja osa hieman kalliimpia (en varmaan koskaan tuu omistaan näitä) haaveita.







Pianon päälle olisi haaveena uusi, hieman näyttävämpi lamppu. Nettiä selaillessa ihastuin näihin kolmeen vaihtoehtoon. Kertokaa ihmeessä, mikä näistä kolmesta on teidän suosikki. :) 




Olen muuten tyytyväinen, että aikaisemmista sisustushaavepostauksista osa on toteutunut. Täällä haaveilen Hay-tarjotinpöydästä ja muovimatosta. Mattoa en ole vielä hankkinut, VAIKKA nyt jos koskaan se olisi tarpeen! Hay-tarjotinpöytä minulta kuitenkin jo löytyy. Tämän postauksen haaveista suurin osa onkin toteutunut. Tietysti mukaan mahtuu myös niitä haaveita, joita minulla ei todennäköisesti koskaan tule ole olemaan, mutta aina on kiva haaveilla! :)


Ihanaa viikonloppua kaikille! :) 

<3:lla Jonna 


torstai 21. heinäkuuta 2016

Iittalan Teema-astiaston keräily alkoi!

Viikonloppuna J yllätti minut ihanalla lahjalla. Meille tuli viime lauantaina vuosi siitä, kun menimme kihloihin ja yllätykseksi J muisti minua lahjalla. <3 Olen joskus ohimennen J:lle maininnut, että olisi kiva päästä eroon kaikista Ikean astioista, jotka meillä on jo melko naarmusia ja huonokuntoisia. Kauan olen suunnitellut, että alkaisin keräilemään hieman laadukkaampaa astiastoa ja nyt J laittoi keräilyn aluille. :) Tästä se lähtee!

Innostuin nyt näistä aamupalakuvista. Jotenpa tässä yksi kuva mun tyypillisestä aamiaisesta; FitLine -juoma, munakas + luonnonjogurttia kera pähkinöiden. :) 


Saimme muuten valittua olohuoneen tehosteseinän väri. En osannut päättää vihreän ja sinisen väliltä, joten päätimme valita sävyksi petrollin, joka on hieman kumpaakin. Valosta riippuen, väri heijastuu joko vihreämpää tai sinisempään sävyyn. Oiva valinta! :) 



Kauniita unia! :) 


-Jonna- 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Aamupalalla

Nopea päivitys ennen töitä. Harvoin tulee otettua kuvia aamupalasta tai ruoasta yleensäkin. Tänään meillä oli kuitenkin erityisen hyvää aamupalaa, niin oli pakko jakaa se tänne teillekin. Kuten tavallisestikin aamiaiseksi oli luonnonjogurttia, myslejä ja seassa mustikoita. Mä en varmaan koskaan  kyllästy tähän aamiaiseen! Nam, nam! Lisäksi aamukahvin kanssa nautittiin eilistä, herkullista mustikkapiirakkaa. :)






Nyt on hyvä lähteä maha täynnä töihin! :) 

Aurinkoista päivää kaikille! :) 


-Jonna- 

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kotimme esittelyä: olohuone ilta-auringon valossa

Tänään oli tosi nätti ilta! Aurinko paistoi niin kauniisti olohuoneen isoista ikkunoista, että täytyi tulla olohuoneeseen juomaan iltakahvit ja ihastelemaan kaunista maisemaa. Huomenna olisi vapaapäivä ja olenkin onnistunut järjestämään tekemistä koko päiväksi. Tiedossa olisi reissu Kokkolaan siskon luo ja tarkoitus olisi käydä kiertelemässä kirppareita. :) Päivän kruunaa lapsuudenystäväni vierailu. R on vihdoin ja viimein tullut vaihdosta takaisin Suomeen! En malta odottaa, että pääsen kuulemaan kaikki seikkailut, mitä hän onkaan matkalla kokenut. :)

Sitten kuitenkin itse asiaan. Tänään kodin esittelyssä vuorossa olohuone. Kuvat on otettu ilta-auringon valossa, joten kuvat ovat hieman "hämäriä". Toivottavasti saatte kuitenkin kuvista selvää. :) Olohuonetta on tullutkin kuvattua ahkerasti ja syystäkin. On tämä vaan aivan ehdoton ykköspaikka kodissamme. :)  











Kauniita unia kaikille! <3 


-Jonna- 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Työhuoneen esittelyä

Kotikierroksemme etenee pikkuhiljaan valmistuvaan työhuoneeseen. Eilen myöhään illalla saimme pukkijalkapöydän kasattua ja voi että, kun mä vaan tykkään tästä työhuoneesta niin paljon! Mustaa ja valkoista yhdistettynä kullan ja ruskean sävyihin. Nyt musta tuntuu, että kaikki huonekalut kuuluvat samaan huoneeseen. :)

 Työhuone tuli heti käyttöön! Löysin todella ihanan, musiikinopetukseen liittyvän blogin ja sitä jäin pidemmäksikin aikaa lueskelemaan. :)









Oikein ihanaa alkavaa viikkoa! :D 

-Jonna-