sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Touhukas sunnuntai

Tänään heti ylösnoustuani tunsin oloni reippaaksi. Tästä päivästä tuli kuitenkin touhukkaampi, kuin mitä osasinkaan ajatella. Mutta tässäpä päivä kerrottuna jonkinlaisilla kellonajoilla...  :) 

klo 8.30 Herätys ilman kelloa on aina yhtä mahtavaa! Aamukahvit tippumaan ja Vilman kanssa ulos. Liljassa olu uusi auennut kukka. Sain kirjoneulesukat valmiiksi ja niistähän piti heti ottaa kuvia todisteeksi. Toinen sukkapari on jo tekeillä... 



klo 10.00. Aamupäivällä suunnittelin tulevaa työviikkoa ja J aloitti repimään eteisen tapetteja. Meillä on ollut jo pitkään tavoitteena repiä eteisen vanhat tapetit ja maalata pinnat uudelleen. Kiireiltämme emme kuitenkaan ole kerennyt, emmekä myöskään jaksanut. Tänään kuitenkin aloitimme vihdoin ja viimein uudistamaan eteistä. 

klo 12.00 Ruokana eilistä pizzaa ja salaattia. Puolilta päivin J lähti metsätöihin ja minä suuntasin ruokaostoksille ja samalla kävin ostamassa eteiseen maalit. 

14.00 Kaupasta tultuani lähdin Vilman kanssa jokijäälle hiihtelemään. Hiihdon jälkeen olikin jo iltapäiväkahvien aika ja tuolloin sain ajatukseksi, että pitäähän sitä Runebergin torttuja saada iltakahville. 

16.00. Eipä siinä muu auttanut, kuin alkaa leipomishommiin ja viiden aikaan oli Runebergin tortutkin leivottu.

17.00 Aloin maalaamaan eteisen seiniä ja homma vähän karkas käsistä, kun maalia jäi yli. Tulipa siinä sitten maalattua samalla keittiön patteri, ikkunalauta sekä saunan ovi. :) Täytyypä ottaa uusista pinnoista kuvia valoisaan aikaan ja laittaa tännekin kuvia. 

n. klo 19.00 Pikkuveli ja J:n veli tulivat käymään kahvilla. Viimein sain maistaa Runebergin torttuja. Vaikka ulkonäkö ei kestänyt kameraa, maku oli sitäkin parempi. 





20.30 Vieraat lähtevät ja alan siistimään hieman "ylikasvanutta" vehkapuuta. Sopii muuten yllättävän hyvin vehkapuun oksat maljakkoon... Muutama tuoksukynttilä palamaan ja sohvalle kirjoittelemaan tätä blogitekstiä. :) 


Loppuilta meneekin kutomisen parissa rentoutuen. :) 

Rauhallista sunnuntai-iltaa kaikille! <3 

-Jonna- 

2 kommenttia:

  1. Oi olipa kivan erilainen postaus! Mukavaa, että sulla on ollut enemmän aikaa kirjoitella blogiin, sun tekstejä on aina niin kiva lukea ja kuvia katsella. Enkä voi olla olematta kateellinen teidän ahkeruudelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Kirsi ihanasta kommentista! Jostain kumman syystä blogger ei ole ilmoittanut kommenteista, joten en ole sen vuoksi käynyt vastaamassa. Huomasin kommenttisi vasta nyt! :) Ihanaa saada kommentteja! :) Mukava, että pidät blogista. Pikkuhiljaa alkaa löytyä rytmi työlle, harrastuksille ja vapaa-ajalle, vaikka toki blogia tulee päiviteltyä eniten juuri viikonloppuisin. :)

      Poista